VALMENNUS

PÄIVÄ 1 

KYYKKY 3 x 10 

MAVE 1+ x 10 

" Aina sata % " 

Nimi: Jasmin Niemelä

Urheilutausta: Liikkuminen on pienestä asti ollut lähellä sydäntä ja aina on tullut tavalla tai toisella liikuttua. Lajikokeiluja on monenlaisia melko laajalla skaalalla mm. Kilpatanssia, hiihtoa, sählyä, ratsastus jne. 

2015 lähdin opiskelemaan itseäni liikuntaneuvojaksi ja opiskelujen myötä ohjaaminen alkoi todenteolla kiinnostaa. Olen ohjannut erilaisia lajeja ja tunteja, ryhmäliikuntoja, yksilö-, sekä ryhmäohjauksina. Omaksi vahvuudekseni koen kuitenkin toiminnallisen treenin ohjaamisen. Uudella paikkakunnalla ensimmäistä kertaa kuulin Crossfitistä ja ensikokeilujen jälkeen siitä palavasti innostuin. Joelin, nykyisen valmentajani olin lajia nähnyt jo pidemmän aikaa harrastavan ja ohjaavan monipuolisella ja laajalla osaamisellaan. Joelin tieto, taito ja monipuolisuus vei myös mennessään ja motivoi puskemaan eteenpäin. 

Nyt Crossfittia takana ensimmäiset 3 vuotta. Kehittyminen ja monipuolisuus on ollut palkitsevaa ja palo lajia, oppimista ja kouluttautumista kohtaan vain kasvaa. 

 Muuta: Pirtsakka ja erittäin puhelias mukaansatempaava tapaus. Ilo ja pirteys välittyy varmasti myös muille. Meidän oma boxi ja älyttömän upea treeniporukka mahdollistaa tämän kaiken myös jatkossa, johon myös sinä oot lämpimästi tervetullut! Nähdään boxilla!

Nimi: Ilkka Rainto

Koutsinimi: Coach Ile

Olen...:
Melkosen puhelias, helposti innostuva ja positiivisesti varautunut valmennusporukan nestori, jonka fyysinen ikä ei välttämättä vastaa henkistä. 
Urheilutausta:
25 vuotta tuli harrasteltua innokaasti amatöörijalkapalloa ja futsalia. Noiden lisäksi monenmoista urheilulajia on tullut kokeiltua, mutta nuo kaksi edellä mainittua ovat olleet lähimpänä sydäntä. Oman pelaamisen lisäksi valmensin myös muutaman vuoden paikallista junnufutisjoukkuetta.
CrossFit-tausta:
CrossFit:iin tutustuin vuonna 2015 työskennellessäni USA:ssa, jolloin myös suoritin CrossFit Level 1 trainer -ohjaajakurssin. Vuoden 2020 puolella kurssitin itseäni lisää suorittamalla CrossFit Kids -kurssin saaden hyvät avut lasten ja nuorten CrossFit-ohjaamiseen.
Miksi CrossFit?:
Ylittäessäni jalkapalloilijana epävirallisen "eläkeiän" (35v) kaipasin urheilulajia kunnon ylläpitämiseksi ja onnekseni ystäväni USA:ssa suositteli kokeilemaan CrossFit:ia. Kävin kokeilemassa kerran ja sille tielle jäin. Lajin monipuolisuus ja yhteisöllisyys koukutti pahemman kerran saaden vanhan koirankin huomaamaan oppivansa uusia taitoja, joiden ajatteli ennen olevan silkkoja mahdottomuuksia. Entisenä jalkapalloilijana myös perhemäinen yhteisöllisyys toi joukkuemaisen tunnelman, jossa salin jäsenet kannattelevat ja kannustavat toisiaan päivästä toiseen. Kaikki tämä sai palaamaan CrossFit-boxille päivästä toiseen enkä ole katunut päivääkään.
Muuta:
Suosittelen kokeilemaan lajia. Mikäli olet harjoittelun osalta lyhytjänteinen ja kiinnostus esim. saliharjoitteluun lopahtaa nopeasti aloittamisen jälkeen, niin tätä lajia kannattaa kokeilla. Tervetuloa!!!